UUTTA HAAVOJEN HOITOON


Painehaavaumat, säärihaavat ja muut ihon vauriot ovat usein liiankin tuttuja petipotilaille ja diabeetikoille. Ja myös  kustannusvastaaville – negatiivisessa mielessä. On arvioitu, että länsimaissa koko terveydenhoitobudjeteista 2-4 % menee pelkästään kroonisten haavojen hoitoon per vuosi. Suomessa se tarkoittaa noin 200 miljoonaa euroa vuosittain. Nyt uusista menetelmistä odotetaan apua sekä potilaille että talouspuolelle.

Suomeen on saatu mm. korkeapainelaite, jonka avulla voidaan ohjata kosteutettua happea syklisesti suoraan haava-alueille. Paikallisesti annettavan hoidon paine vaihtelee ilmakehän paineen ja 50 elohopeamillimetrin välillä.

AOTIN Hyberbaric Chamber -laitteen happi tulee joko keskusjärjestelmästä, happipullosta, nestehappisäiliöstä tai SeQual-happikonsentraattorista. Hoitokerta kestää reilun tunnin tai kaksi ja sitä annetaan noin viiden päivän ajan. Yleensä positiivisia muutoksia ihossa alkaa tapahtua jo parin päivän jälkeen.

Hoidon idea on se, että 100-prosenttinen happi leviää haavassa paineen ansiosta laajalle alueelle, verenkierto lisääntyy, verisuonet uudistuvat ja uuden, terveen kollageenikudoksen kasvu lisääntyy.  Myös leukosyyttien toiminta aktivoituu tukahduttaen anaerobiset ja pinnalliset bakteerit. Jos haava on syvä ja tulehtunut, hoito saattaa kestää uudellakin laitteella kolme viikkoa.

Uusi korkeapainelaite vähentää kipuja ja se sopii potilaalle ongelmakohdan mukaan mitoitettuna pussimallina tai takalistoon lyötävänä ”lätkänä”. Sairaaloissa ja kuntoutuskeskuksissa monitoimikone palvelee useita kuntoutujia.

Lisätiedot: www.aotinc.net tai raija.lehtinen [at] emed-nordic.com